逆向行駛 最愛的最殘酷、最美的最虛無
Off the album ‘KULKIJA’. Order: http://nuclearblast.com/korpiklaani-kulkija. SUBSCRIBE to Korpiklaani: http://nblast.de/YtKorpklniSubs / SUBSCRIBE to Nuclear Blast: http://nblast.de/NBytb
KORPIKLAANI’s album ‘KULKIJA’ is out worldwide via Nuclear Blast.
Get KULKIJA:
Nuclear Blast: http://nuclearblast.com/korpiklaani-kulkija
iTunes: http://nblast.de/KorpiklaaniKulkijaIT
Amazon Music: http://nblast.de/KorpiklaaniKulkijaAMP3
Google Play: http://nblast.de/KorpiklaaniKulkijaGP
STAY IN TOUCH WITH KORPIKLAANI:
Like: https://www.facebook.com/korpiklaani
Watch: http://bit.ly/subs-korplaani-yt
Follow: https://twitter.com/_korpiklaani
About ‘Kotikonnut’ (“Homestead”):
During his journey, a wanderer yearningly looks back on his home, childhood and the beauty of everything. He remembers running with his girl on the meadow, believing it to last till the end of times. Although his home is now the road and a carriage run by joy, he will still always remember the happiness of his home and youth. At the time the moon was golden, shining everywhere at night, lighting up the otherwise dark countryside and the forest. The wanderer eventually accepts that everything that comes, will one day fade into a distant memory.
LYRICS:
Hiirenkorvat
kotikonnuille jäivät
niistä kylvöpäivän helposti laski
silloin pirtin
päällä sauhussa
kylpi korvat
joiden
alla kerran oli kaski
Nousi askel
vailla murheita
eikä muisti niitä
edes jäljestä tiennyt
silti hetken
ilorattaissa
tahtoi mieli tietää:
tässä kotiniko lie nyt?
Katolla on kultaa
lapsuudesta
asti tuttu
on meille palava
Siellä illat istuu se
jonka surut laantuu
ja jonka sylissä kaiken
kevään keinut
taidan juosta niityt
kuin heilan heinäsenä
aikoja vielä vierelläni heilut
Kauempana kuulen
siellä kaiut tuulen nostaa
hiljalleen jo päätä
eivät illat tanssi
jos on maanneet kesäkuussa vielä
viime talven jäätä
Vihtavarret
kylän raitilta
toivat tuoksun jollaista ei joka poika laita
silloin ilo istui lauteilla
kävi savu joka kortta pitkin kotitalon maita
Askel nous
niitä muistoissa pidän
vaikka häilyvä on välillä sen tunne
harmaat aatteet niitä väijyä saa
vaan ei unhoon painu
vaikka kuljen minä kunne
Kaikki maa on kultaa
lapsuudesta asti tuttu on meille palava.
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu, ja jonka sylissä kaiken kevään keinut,
taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä, aikoja vielä vierelläni heilut.
Se ilmaan liitää
hiljaa siivet kuin sinessä kiitää lehdilläni
se viljat viiltää
kuultaa kerran sen kauneus
kunnes katoavaa on kaikki tuleva
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu, ja jonka sylissä kaiken kevään keinut,
taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä, aikoja vielä vierelläni heilut.
Kauempana kuulen
siellä kaiut tuulen
nostaa hiljalleen jo päätä
eivät illat tanssi
jos on maanneet kesäkuussa
vielä viime talven jäätä
來源摸我
